Viikate

;älle lipaston vanha vekkari
Jätetty ol' käymään mennyttä aikaa


Oli toiveita täysiä valmis hän
Hän uhkui voimia, voimia elämän
Mut jälkikäteen aatellen
Kovin kirkkaita olivat välit rivien


Yhä tallille johtaa samat jäljet
Sisältä päin oven salvanneet


Vielä tulee aika itseään sietää
Vaan jokin kumma kaulusta hiertää
Se korutont' on kertomaa


Puhtaita vaatteita, lakanoita
Ripustettu oli narulle kuivumaan
Kaukalot täynnä nyt akanoita
Kun viimeiset leivät kurkkuun käy juuttumaan


Tallin nurkassa saunajakkara
Kumollaan...


Vielä tulee aika itseään sietää
Vaan jokin kumma kaulusta hiertää
Se korutont' on kertomaa

3. Koulutie on hiljainen


Kiipeää aamu taivaanrannastaan
Puiden väliin varjot poistuu tieltä koin
Koulutien piennar on yhä hiljainen
Ei painu sora alla pienten askelten
Pohjatuulen tieltä on lehdet väistyneet
Myllättyä maata kesken öisen taipaleen
Pienen koivun juurella kiven lohkare
On tehtävänsä tehnyt


Kiven alla piilossa tukko hiuksia
Ei pieni pää kestänyt kiven painoa
Valkeneva aamu tuo tuulen tullessaan
Vaikka luonto herää hiljaa, jää yksi nukkumaan

4. Sydämellistä


Kaikki muuttui jälkeen aamenen
Kovin suuttui kesken einehen


Ventovieraan ystävällisen
Oli katse liikaa
Salpa henkehen


Piha lakaistuna on oltava
Myös päiväkirja on tutkittava


Vähiin käyvät päivät rattoisat
On puheen säilä kovin uhkaavaa


Vähiin käyvät päivät rattoisat
On puheen säilä kovin uhkaavaa


Silmistä pois on välke iloinen
Kun kulmaan sattui pilke koivuinen
Pelottaa liikaa kotiovi avata
Kuin läpi kiiraan onnen liitossa

5. Kulkurin iltatähti


Ei kotini ovi ees narahtanut poika kun maailmalle lähti,
synkkänä poikaa se tuijotti vain, yksi vain kirkasti taivallustain,


Kulkurin iltatähti, kulkurin iltatähti

Ei äitini evästä laittanutkaan, ei, poika kun maailmalle lähti,

kieltävän katseen vain evääksi sain, yksi ei kieltänyt, ymmärsi vain,

Kulkurin iltatähti, kulkurin iltatähti


Ei taattoni neuvoja antanutkaan poika kun maailmalle lähti,
moittetta matkaani neuvoksi sain, yksi ei moittinut, ymmärsi vain,


Kulkurin iltatähti, kulkurin iltatähti

Ei tyttöni huivia heiluttanut poika kun maailmalle lähti,

syytökset sydämeen muistoksi sain, yksi ei syyttänyt soimannut lain,

Kulkurin iltatähti, kulkurin iltatähti

6. Alakulotettuja tunnelmia


Jälleen on tullut aika todeta se tola
Joka koivuhalon kasvoihin heilauttaa
Joka kivikasan reen päälle kantaa
Jottei saavu ilo varkain


Ystävien kesken salaisuudet kauniit säilötään
Ja teot valonarat mattoon kääritään
Ettei untuvikkojen siniset silmät
Kesken kaiken purskahtaisi


Eikö ketään edes hävetä?


Syksyn tullen karhunkankahalla seitikit kasvaa
Niistä keitto mainen, maukas laitetaan
Jotta loppuisi tämä ainainen kitinä ja nälkä
Jotta loppuisi tämä nöyryytetyn
- nöyryytetyn osa

7. Yönseutu


Ottivat malliksi metsänlaidan ja
pihamaistakin puolet poies
Mihin sitä enää suksensa laittaa kun
porstuan seinäkin kadonnut


Kyllä sitä suoran nuhteen kestää,
vaan vihjailut on erikseen
Mihin sitä illalla päänsä laittaa kun
tyynykin paikkaa on vaihtanut


Eikä siinä muassa tullut muuta
Kuin nahkavöihin uudet reiät
On yönseutu edelleen sitä pahinta aikaa


Lattia kylmennyt aamun tullen ja unen
velkakin entisestään
Kasvaa kun takuumiehiksi kelpaa
Kuutamo, Kaiho ja Katkeruus


Särky ja kolotus kyljet peittää kun eilisen
heinät on patjoista viety
Nyt vuode on lattian levyinen kera pölyn
ja kärpästen raatojen


Eikä siinä muassa tullut muuta
Kuin nahkavöihin uudet reiät
On yönseutu edelleen sitä pahinta aikaa


Naapuritorpan piipusta nousee sankka ja
kovin punainen sauhu
Tarkemmin katsoen selkään yön ovat
seinähirret karanneet


Jotain sentään hakijain kelkasta jäi ja
unhettui mukaansa ottaa
Väsyneen pään mentävät reiät on
myllynkivissä kaikkineen


Eikä siinä muassa tullut muuta
Kuin nahkavöihin uudet reiät
On yönseutu edelleen sitä pahinta aikaa

8. Tuoni tuo, tuoni vie


Mies on matkalla soratien laitaa,
ja soratien laitaa
Niityn reunalla ojaa kaivaa vanha mies,
se ojaa kaivaa
Kaukana pelloilla rukiin aallot, lainehtii
viljavat aallot
Kasaten harteille vanhan painon...


Muassansa huudot tuuli tuo


Mies on matkalla soratien laitaa,
ja soratien laitaa
Vanhuksen hilpeä ilme vaivaa kulkijaa,
kovin vaivaa
Luisevan kätensä tervehdykseen kohottaa
kulkujan suuntaan
Aivan kuin jokin koittaisi apua huutaa...


Vilja meren lailla hymyää


Mies on matkalla soratien laitaa,
tärviöön viedä soratie taitaa
Penkereen reunalla vanhus laulaa
hyräellen, vanhus laulaa


"Kerran sinutkin rukiiseen peltoon
lasketaan, rukiiseen peltoon"
Ja vähitellen hiipiä pelko alkaa...


Muassansa huudon tuuli vie

9. Marrasvalot


Musta kuu on taivaalle kivunnut
Almanakasta sivuja kohdalta kadonnut
Vielä ei pitänyt kuuran nurmea peittää
Eikä aurinkokellon viikkoja edistää


Aamukasteen aikaan
Jäistä pihaa raivaan


Hetkeksi kaikonnut olo on palannut
Heinäisen tuulen vire viimaksi vaihtunut
Aikatauluista hankala selkoa ottaa
Kun ei pakkasaamuja osaa elokuussa odottaa


Aamukasteen aikaan
Kaivon pintaa kairaan


Vaikea on kohti peiliä tuijottaa
Helpompi työntää neula silmään kuin
lanka pujottaa
Kielen päällä tuntuu maku köyden pajuisen
Vaan tukehtumaan tarvii paksumpaa

10. Kädet ristissä rinnalla


[instrumentaali]